maanantai 6. elokuuta 2012

Kgale Hill


Perjantaina päätettiin lähtee pienellä porukalla kohti Gaboronen ehkä suurinta nähtävyyttä eli Kgale Hilliä. Kgale Hill on siis noin 1300m korkea "mäki" Gaboronen keskustassa. Matkalla sinne näky mäen juuressa paviaaneja ja ehkä eläimiä nimeltä dassie rat. Paviaanit varsinkin oli tosi vikkeliä ylittään tietä, eikä auttanu vaikka kuinka yritettiin juosta niitten perässä ja ottaa kuvia. Ne oli muuten yllättävän isoja, en todellakaan haluais kävellä semmosta vastaan. Meillä ei ollu reitistä ylös oikeastaan mitään tietoa, joten lähdettiin kipuamaan ylös ensimmäistä vähänkin polkua näyttävää reittiä pitkin.

 Määränpäänä Kgale Hill

Etsi kuvasta paviaani

 Alkutaipale oli aika lepposaa, kivistä maastoa. Puolessa välissä noustiin parin tyypin kans pienelle nyppylälle, josta oli jo ihan mukavat näkymät, ei kuitenkaan mitään verratuna niihin, mitä oli vielä tulossa... Loppuosuus olikin jo sit melkosta Veikka Gustafsson -tasoa. Kuultiin jälkeenpäin, että ylös pääsis ilmeisesti kolmee suht järkevää ja eritasosta reittiä. Meillä oli selkeesti se haastavin niistä, sillä lopussa pääsi jo ihan oikeesti vähän leikkiin kiipeilijää ja miettiin parasta reittivalintaa. Meidän porukan tytöt päättikin jättää lopun jyrkän osuuden välistä, ja me lähettiin Nicon kans urheileen kaksistaan kohti huippua. Kgale Hillin päällä sai olla jo vähän varovainen mihin astu, ettei ollu nopeeta laskua alas tiedossa.



Onneks nähtiin vaiva nousta ylös asti, sillä näkymät huipulta oli aivan mahtavat. Ehdottomasti paras päivä Botswanassa tähän mennessä, tämmösten kokemusten takia tänne tultiin! Alas tultiin sitten jotain ihan omia polkuja, ja illalla huomas pujotelleensa puskien läpi. (täällä on muuten jotain aivan ihme tappajapensaita, otan joskus kuvan niistä). Alas tullessa oli menossa vielä hieno auringonlasku, ja jahdattiin hetki vielä mäen alla dassie ratteja.








Dassie rat, ehkä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti