Vieraita Pohjolasta

Viime viikko tuli vietettyä eräänlaista omaa lomaa, kun vieraita saapui tuolta marjaliisakirvesniemien ja tuhansien sijamuotojen maasta. Botswanaan saapui siis tyttöystävä (jota kutsun tässä tekstissä neiti M:ksi), äiti eli rouva Ä sekä hänen ystävänsä rouva H. Ensimmäisenä Botswanan pätsiin saapui neiti M omasta vaihtokohteestaan Ranskasta. Ekat päivät oleskeltiin keskustan tuntumassa hyvin mukavassa guest housessa. Luultiin, että meillä olis vaan pieni huone, mutta meillä olikin kämppä, josta löytyi olohuone, keittiö kaikilla herkuilla ja vieläpä ulkoterassikin. Ihan "jees" vaihtelua kampuksen koppiin verrattuna. Lauantaina kierreltiin Main Mallilla, ja illalla tultiin viettään iltaa kampukselle mun vaihtarikavereitten kans. Myöhään illalla suunnattiin kohti Bull & Bushia, sillä pitihän paikallinen yökerhokulttuurikin näyttää neiti M:lle. Hämmästys oli suuri, kun paikassa oli ensimmäistä kertaa mun ollessa täällä livekeikka. Olis voinu luulla, että musiikkityylinä on joko hip hop, reggae tai house. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan päästiin keskelle raskaamman rockin keikkaa, mikäpä siinä.

Ei tehny ees tiukkaa. Tila-auto.

Sunnuntaina lähettiin lentokentälle vastaan rouva Ä:tä ja rouva H:ta. Rouvat kyllä löytyivät, mutta heidän matkalaukkujaan ei. Kuulemma myöhemmin illalla ne voisi saada. No melkein näin olikin, sillä kun lisätään tähän african time lisä, saivat rouvat laukkunsa seuraavana päivänä. Sunnuntai hengailtiin porukalla suomalaiscouchsurffing pariskunnan luona, jossa jouhevan jengimme oli tarkoitus majailla viikon ajan. Sunnuntaiseen tapaan oli vuorossa braaipäivällinen eli tarjolla oli grillisapuskaa. Ny rillataan sano Pyrykin! Ja ai että kyllähän me rillattiin ja naatittiin naatittiin. Maanantaina kävin jopa parilla tunnilla, vaikka omaks lomakshan kyseinen viikko aika lailla meni. Iltapäivästä lähdettiin rouva Ä:n ja neiti M:n kanssa valloittaan Kgale Hillin huippu. Kiipeäminen ei meinannut millään lähteä käyntiin, kun naisimmeisten piti luonnollisesti aurinkorasvata jokainen korvanvälikin ja luoda van goghmaisia huiviasetelmia. Tästä selvisin seuraamalla paviaaneja, joiden toivoin salaa vievän jo tuon rasvapurkin, mutta lopulta pääsimme onneksi aloittamaan kipuamisen. Lähtöaika ei ollut paras mahdollinen, sillä aurinko porotti täydellä teholla, ja se veikin mehut aika nopeesti. Olikin selvää, että taukoja pitäisi pitää runsaasti eikä vauhti voi olla niin kovaa kuin alussa. Alun tuskastelujen jälkeen vaellus sujuikin mallikkaasti ja allekirjoittanut löysi jopa ihan hyvän puskareitin, jolta päästiin sivurinteen polulle. Tällöin ei tarvinnut mennä ylös aivan jyrkintä rinnettä, vaikka tälläkin reitillä kyllä jyrkkyyttä löytyi. Päästiin ylös ja maisemat olivat yhtä upeat kuin ensimmäisellä kerralla, kun tämän "mäen" valloitin. Täytyy antaa erityismaininta ikinuorelle äidille, että hän jaksoi kiipeämisen ylös niin hyvin. Alaskin löydettiin tiemme, vaikka pieni ekstrakierroskin tehtiin. Tämähän tehtiin vain siksi, että vieraani näkisivät enemmän hienoja maisemia.

Tiistaina rouva Ä ja rouva H suuntasivat kohti Etelä-Afrikkaa ja kolmen päivän Madikwe Game Reservin safaria. Kuulemma reissu oli ollut todella upea. He näkivät paljon elefantteja, kirahveja, leijonia syömässä seepraa aivan vierestä, sarvikuonoja, gepardeja, leopardeja ja niin edelleen. Näitä tarinoita kuultiinkin sitten muun muassa koko torstaipäivä. Neiti M:n kanssa matkustimme Seroween ja Khama Rhino Sanctuaryyn. Ei ollut meilläkään todellakaan valittamista. Olimme ainoat vieraat siellä, ja saimme syödä kaksistaan ravintolassa ja lillua ravintolan uima-altaassa. Game drivellä näimme jos mitäkin antilooppeja, strutseja ja gnuuita. Paras hetki oli kuitenkin iso aukea, jossa oikealla puolellamme oli kirahvi kävelemässä, edessä näkyi sateenkaari ja vasemmalla puolella oli iso lauma seeproja ja lukuisia sarvikuonoja aivan vieressämme. Huikea näkymä, jonka tulemme varmasti molemmat muistamaan. Yön vietimme chaletissa, jossa kuului kaikki linnun laulut ja leopardin örinät (näin siis ainakin neiti M:n mielestä) ja aamulla orava tuli morjestaan myös meitä sisälle.

Huomaa oikean puoleisen seepran ilkein nauru jonka tulet ikinä näkemään

Sarvikuonoo lähestymässä

"This is White Rhino's poo and this is Black Rhino's"

Keskiviikkona oli tarkoitus liftata Serowen bussiasemalle, koska se oli oikeastaan ainoa tapa päästä pois Rhino Sanctuarysta. Muutaman yrityksen jälkeen pääsimmekin kyytiin ja pian selvisi, että tyyppi oli myös menossa Gaboroneen, joten pääsimme aina sinne asti mukavasti tämän kolmen-neljän tunnin matkan henkilöauton kyydissä, not bad! Illalla käytiin vielä intialaisessa syömässä ja jätskikojusta tuli valkattua purkanmakuinen jäätelö. (älkää koskaan päädytkö tämän makuiseen jäätelöön vaikka kuinka oudonhoukuttelevalta se kuulostaakin)

Liftausoperaatio vei aikansa

Mutta lopulta littipeukkuliftaus tuotti tulosta

Näköjään maanosasta riippumatta törmään aina alter egooni

Torstaina mentiin Botswana Craftiin metsästään tuliaisia ja veljelle löytyikin joululahjaks täytetty leijonanpää ja siskolle seeprantalja. Täällä tapahtui myös yks randomemmeista tilanteista, kun yhdellä ensemblellä sattui olemaan treenit samaan aikaan kun olimme siellä. Kokoonpano oli koottu eri puolelta Botswanaa ja sen on tarkoitus alkaa vetään keikkoja vähän jos missäkin. Rouvat H ja Ä mainostivat kovasti minun opiskelevan musiikkia Botswanan yliopistossa ja niin mut kutsuttiinkin jamitteleen kyseisten herrojen kans. Sit vedinkin kiipparilla jätkien kans vartin mittasen biisin piano, basso, kitara ja scatlaulu -sooloineen. Oli kyllä älyttömän hauskaa! Koulussa kun tulee usein soitettua keyboardilla C, F ja G sointuja tai sitten tuota soittimista jalointa, ääneltään samettisen pehmeää nokkahuilua. Rouva H alkoi puhumaan norjaa yhden soittajista kanssa, ja lopulta pääsimme hänen kyydillään kaupungille. Kaupungilla kysyimme ohjeita portugalilaiseen ravintolaan, jossa söimme mun nimppari-illallisen, ja sinne meidän kanssa käveli kilometrin matkan paikallinen kaveri. Norjaa puhuva kyyditsijä ja henkilökohtainen kävelysaatti - vain Botswanassa!

Onneksi kukaan ei tarkkailut soittoani

Perjantaina menimme yhdessä kurssilaisteni kanssa kylävierailulle Khutseen Kaudwanen kylään, Kalaharin aavikon reunamille. Hiekkaa ja vielä enemmän hiekkaa oli siis tiedossa. Matkan piti opettajan mukaan kestää "noin parisen tuntia", oikeasti se kesti 3,5 tuntia. Meillä oli käytössä vaan pari nelivetoautoo, joten matka tuli taitettua ihanan mukavasti auton lavalla. Pakarat ja selkä olivat _hieman_ koetuksella. Itse kylävierailu oli siinä mielessä ehkä paras, että pääsimme autenttiseen afrikkalaiseen kylään, jossa lapset tuli valtavalla joukolla tervehtiin, ja ympärillä näkyi savimajoja sun muita. Kun bushmennien melon dancit oli nähty ja läpät heitettyä kyläläisten kanssa, lähdettiin takas Gabsiin. Lauantaina neiti M lähti takaisin kohti Ranskaa, ja me suunnattiin rouvien kanssa Main Mallille shoppaileen afrikkakamaa ja vähän muutakin. Sunnuntaina oli arvokkaiden leidienkin vuoro palata takaisin kotikonnuilleen, ja matkan päätarkoitus eli äiti kantojuhtana lukuisille mun tavaroille Suomeen oli menestys, sillä hänen matkalaukkunsa meni juuri ja juuri kiinni. Ei vaan, mukava väliviikko oli ja kiitos vieraille siitä! P.S. (ei siis minun nimikirjaimet vaan post scriptum) Täynnä ollut salmiakki/laku -tuliaissäkki on 70%:sesti tuhottu.

The road to Kaudwane

Näin alas on menty. Afrikassakin joulukrääsää lokakuusta alkaen.