Kapkaupunki osa 2: Tappajahaita ja vuoren valloitusta

Tervehdys jälleen vekkulit blogini lukijat! Ennen kuin palaan takaisin syyslomareissuuni Kapkaupungissa, esittelen teille muutaman tunnelmavälipalan Botswanasta kuluneen viikon ajalta kuvien muodossa.

Iltapäivämatsi paikallisen kanssa

Ammuut iltakävelyllä. Missä liikennesäännöt?

Pyykkipäivä. Huomaa luova ratkaisu vasemmanpuoleisessa koneessa

Kuten tarkkaavaisimmat blogini lukijat tietävät, Kapkaupungin ylpeytenä on melkein 1100m korkea oleva Pöytävuori. Kapkaupungissa on tosi epävakaa sää eikä vuorelle pääse läheskään joka päivä. Päätettiinkin vallottaa vuori ensimmäisenä selkeenä päivänä, itseasiassa myös juuri sinä selkeesti kuumimpana päivänä. Päätettiin, et kiivetään vuori ylös ja tullaan cable carilla alas. Täytyy myöntää, etten odottanu kiipeemisen olevan niin raskasta. Ehkä puulaakijalkapalloilijoiden kunto ei olekaan niin hyvä kuin yleisesti luullaan? Kengät eivät myöskään olleet kiipeilemiseen parhaat mahdolliset ja vettäkin piti juoda tosi säästellen kun otin sitä järkevästi aivan liian vähän mukaan. Tahti oli alussa kova, ja ohiteltiin muita tarpojia, mutta lopussa samaiset kaverit ohittikin jo sit meitä, kun meidän tahti "hieman" hyytyi ja tauot kävi entistä houkuttelevimmiks. Lopulta saavutettiin kuitenkin vuorenhuippu, ja maisemat oli kyllä mahtavia joka puolella. Kiipeily kannatti tehdä, tuntui hienommalta vuoren päällä, ja itse kiipeilynkin kokemukset ja näkymät olivat ainakin näin jälkeen päin mietittynä todella hienoja.

Alkupiste. Hyvissä voimissa. Vielä.

"aaaargh &)/"(&)#&, kato nyt tuota nousua!"

Hapoilla.

Se on siinä!

Poseeraus nro 1

Poseeraus nro 2

Poseeraus nro 3

King of the Hill!

Yhtenä päivänä suuntasimme kohti Cape Pointia ja Cape of Good Hopea. Jälkimmäinen eli Hyväntoivonniemi on Afrikan lounaisin kärki. Tämä oli tällainen turistipaikka, jossa nyt oli kuitenkin vaan käytävä. Eikä kyllä tämänkään mestan näkymissä ollut valittamista. Kapkaupunkiin päin palatessa käytiin Boulder's Beachilla, joka on tunnettu Afrikanpingviineistään. Tätä minä olin odottanut! Onhan pingviini yksi hienoimmista eläimistä, ja jokainen linnan juhlien markoahtisaari ja vanhojen tanssien finninaama frakeissaan haluaisi liikkua yhtä sulavasti kuin tuo eläimistä jaloin. Pingviiniarmeijan lisäksi paikalle saapui myös kiinalaisturistiarmeija, joten nähdäkseen eläinarmeijan oli ninjailtava itsensä läpi ensin säihkyvien salamavalojen tulituksen, mutta tästäkin reissusta tuli selviydyttyä voittajana.

Cape Point

Cape of Good Hope

Ylpeä pingujen bongaaja

Yks päivä kierreltiin vaan kaupungilla, ja tsekattiin afrikkalaisia toreja. Tääkin oli melkonen "elämys". Jos vähääkään pysähdyit, tultiin kysymään ystävällisesti kotimaata ja luonnollisesti vain minua varten pystyttiin sopimaan erikoishinta tavaralle. Jos olisin seurannut kaikkien torimyyjien vinkkejä, olisi äiti joulukuussa kymmenien erilaisten korujen ja keittiövälineiden onnellinen uusi omistaja. Noh, kyllä sieltä torilta lopulta jotain pientä tulikin ostettua, ja jokaisen tavaran hinta tippui kummallisesti aina vähintään puolella alkuperäisestä hinnasta.

Hakusessa oli myös afrikkalaisia soittimia. Kiertelimme eri paikoissa, ja Waterfrontilla oli vähiten yllättäen selkeästi turistein hintataso, vaikka sieltäkin löytyi asiallisia viritelmiä. Soitinten ostotarkoitukseen löytyi kaupungin vilkkaimmalta kadulta eli Long Streetilta onneksi pari oivaa paikkaa. Muutama pienempi härvellys tuli hankittua, mutta ostin myös mbiran eli sormipianon sekä djemben. Meinasin jo ostaa yhden keskikokoisen djemben, mutta sitten maksuhetkellä päätin kysyä vielä isomman djemben hintaa. Yllätyksekseni huomasin, että hintapyyntö ei ollut lähellekään alkuperäistä hintaa, vaan erittäinkin hyvä hinta kyseisestä rummusta, mihin auttoi tietysti, että olimme ostamassa Nicon kanssa useamman soittimen satsin. Tyyppi myi asiallisia soittimia eikä pelkästään turistikamaa, ja hän osasi vastata kiperiin kysymyksiimme ja soittaa soittimia taitavasti, mikä osoitti kaverin ammattitaidon. Hän oli keskittynyt vain soittimien myyntiin, ja ilmeisesti välitti niitä paikalliselle yliopistollekin.

Tosiaan isompi djembe alkoi houkuttaa suuresti ja testattuani sitä ei paluuta enää ollut. Diskanttiäänet olivat hunajaa ja bassossakin oli syvyyttä mutta myös tarpeeksi terävyyttä. Valitettavasti kuvaa en huomannut tästä ottaa, mutta toivottavasti huom. toivottavasti tuutte näkemään sen vielä livenä. Nimittäin djemben ollessa kokoluokkaa iso ei ollut muuta vaihtoehtoja tietenkään kuin lähettää soitin postin kautta. Postissa tuli useamminkin kerran käytyä kyselemässä eri vaihtoehtoja ja hintoja, ja lopulta päädyin meritse kulkevaan postiin. Djembe ei ollut kuitenkaan niin kallis, että olisi kannattanut laittaa rahojaan kalliiseen kuriiripalveluun, joten päätin ottaa riskin tämän suhteen. Matka kestää yleensä 2-3kk, joskus jopa 5-6kk, joten ei auta muuta kuin toivoa, että jossain vaiheessa saapuisi ilmoitus noudettavasta paketista.

Mbira

Viimeisenä päivänä päätin lähteä häkkisukeltamaan haiden kanssa eli englanniksi tämä touhu on nimeltään Shark Cage Diving. (googlen kuvahausta pääsette näkeen, minkälaiselta touhu oikeesti näytti veden alla) Aivan halpaa touhua tämä ei ollut, mutta koska haisukellusta ei kovin monessa paikassa pääse tekemään, ajattelin käyttää tämän tilaisuuden hyväksi. Koska Nico ei uskaltanut haita kohdata ja kun kaikki rahatkin hän oli vaihtoajallaan valitettavasti tuhlannut vettä väkevimpiin aineisiin, poimittiin minut yksin haiyrityksen autoon hotelliltamme ja lähdimme parin tunnin matkalle kohti Kleinbaaita. Matkalla kaikki osallistujat täyttivät ja allekirjoittivat lomakkeen, jossa yritys alleviivasi, että he eivät ole millään tavoin vastuussa tai korvausvelvollisia, mikäli hai nappaa sukeltajalta jonkin raajan tai sukeltaja kuolee. Kiva tietää! Paikanpäällä syötiin aamiainen, ja venekunnan pomo tuli pitämään meille lyhyen esittelyn tulevasta ja kertomaan turvallisuusohjeet. Kuulemma jos kädet laittaisi häkin ulkopuolelle, olisi luvassa saman tien uintireissu takaisin rantaan. Eikä kyllä tehnyt mielikään alkaa improvisoida veden alla!

Näkymä aamupalapöydästä

The Cage

Täytyy myöntää, että pientä jännitystä oli havaittavissa, kun ensimmäinen hai saapui kiertelemään veneemme ympärille. Pian niitä oli parikin kappaletta. Homma kävi siis niin, että puimme päällemme märkäpuvun, lasit ja meihin laitettiin myös pienet painot. Sitten hyppäsimme vedessä olevaan häkkiin. Häkin yläosa oli hieman vedenpinnan yläpuolella, ja tuossa osassa pääsimme vapaasti hengittämään. Hain ilmestyessä syötin avulla häkin viereen, pidätimme henkeä ja sukelsimme häkin alaosaan ihastelemaan haita aivan vierestä. Hait eivät olleet mitään pieniä täällä, sillä ne olivat valkohaita. (englanniksi The Great White Shark) Täytyy sanoa, että tämä oli yksi hienoimmista jutuista joita olen tehnyt. Oli upeaa katsoa haita sen omassa ympäristössään eli veden alla, ja näky oli aina yhtä hieno ja jopa hieman pelottava, kun hai uiskenteli kohti häkkiä hampaat näkyvillä. Touhusta teki siistiä myös se, että pääsi itse toimimaan ja sukeltamaan, meri ja häkki loi aivan oman tunnelmansa ja sankarini David Hasselhoffin peukutuskuva sukelluksen jälkeen haiyrityksen esitteessä nosti myös fiiliksen kattoon.

Katsokaa tosiaan googlesta lisää kuvia (https://www.google.com/search?hl=fi&q=shark+cage+diving&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.&bpcl=35466521&biw=1440&bih=811&um=1&ie=UTF-8&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=8YGIUMmYDcaf0QXy14HQBA&sout=0&ved=0CCAQxxQ), koska en omista itse kameraa, jota voi käyttää vedessä, enkä koskaan saanut kuvia itsestäni ja haista veden alla, joita yksi englantilainen pariskunta lupasi minulle lähettää. Matkalla Kleinbaaihin pysähdyimme pari kertaa meren äärelle ihastelemaan myös valaita. Haisukeltelujen jälkeen lähdimme venekuntamme kanssa etsimään niitä, ja pian näimmekin jo kaksi suurta valasta ihan veneemme vieressä, ja niiden katselu ja niiden ääntelyjen kuuntelu niin läheltä oli myös mahtavaa. Haiyrityksen tyypit vitsailivatkin, että teiltähän pitäisi pyytää jo tuplamaksu. Erittäin onnistunut päivä siis kaiken kaikkiaan!

The Great White Shark

Valas

Viimeisen lomailupäivän ja yön Etelä-Afrikassa vietimme Johannesburgissa. Kävimme Apartheid-museossa ja muuten tuli hengailtua vaan hotellissa, sillä pimeellä kulkeminen Joburgissa ei hirveesti inspiroinut. Johannesburgin hotellin huoneestamme on pakko mainita kylpyhuoneratkaisu. Tiedän, että avokeittiöt ovat nykyään hyvin suosittuja, mutta ovatko avovessatkin yleistymässä? Sängyn ja vesiklosettinakin tunnetun "huoneen" välissä oli vain väliseinä. Mikäs siinä, onhan se kotoisaa, kun voi vessastakin käsin näyttää littipeukkua telkkaria katsovalle kaverille. Suihkukin oli täysin luonnollisesti sijoitettu huoneen avoimeen kulmaan. Toinen hotelli helpotukseen liittyvä seikka on myös mainittava. Nimittäin Kapkaupungin lentokentän vessasta ja myös ainakin Waterfrontin samaisesta paikasta löytyi minulle aivan uusi ammatti. En tiedä oliko tyypit siivoojia, hovimestareita vai mitä, mutta aina he löytyivät sieltä iloisesti tervehtien. Joskus tervehdys saattoi olla ytimekkään arkinen "How is it?" (mitä tähänkin pitäis vastata kyseisessä tilassa?) tai toisinaan saattoi kuulla ilmaisun "Welcome to my office". Kyllähän siinä väkisin hyvälle tuulelle tuli!

Apartheid museon sisäänmenoportti arvottiin

Tämä on sitä modernia nykyaikaa. Hyvät naiset ja herrat: avoWC

Näkymät sängyltä. Huomaa suihkun strateginen sijoittelu.

Semmoinen oli siis syyslomareissuni Etelä-Afrikkaan. Marras-Joulukuun matkoja odotellessa! Suunnitelmissa näillä näkymin reissu pohjois-Botswanaan safarille Choben kansallispuistoon ja ihmettelemään Victorian putouksia Sambian tai Zimbabwen puolelle. Joulukuussa ennen Suomeen tuloa olisi sitten tarkoitus mennä vaan makoileen pariksi viikoksi riippumattoihin Mosambikin rannikolle. Elämä täällä Botswanassa käy myös mielenkiintoiseks, sillä viikonloppuna tänne saapuu Suomivieraita. Taidanpa laittaa tyttöystävän, äidin ja hänen ystävänsä ensimmäiseksi paikalliseen joukkoliikennevälineeseen ja katsoa, mistä he löytävät itsensä...