Festareita, setswanankielisiä puheita ja eläinten jahtausta taksilla

Edellisinä kolmena viikonloppuna on tapahtunut jos jotakin kaikenlaista pientä aktiviteettia. Luonnollisesti jalkapallon katsominen (mm. mahtavalla ulkoterassilla!) on kuulunut vahvasti viikonloppujen ohjelmaan, ja Bull & Bushissa on heitetty juroja suomalaisia tanssiliikkeitä, mutta toki muutakin on tullut tehtyä. Aloitetaan siis siitä ensimmäisestä viikonlopusta. Yliopiston urheilukomitea järjesti hyväntekeväisyysjalkapalloturnauksen, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa pojalle, joka tarvitsee uuden munuaisen. Joukkueita oli neljä ja yksi niistä oli ns. muun maailman joukkue. Aluksi luulimme, että meidän joukkue koostuu pelkistä vaihtareista, mutta lopulta selvisikin, että siihen kuuluu myös kaikki muista Afrikan maista Botswanaan tulleet opiskelijat. Tyypit otti pelit yllättävän vakavasti, ja meidänkin joukkue veti kauheet alkulämmittelyt sun muut ja ennen pelin alkua otettiin joukkuekuvat ja käteltiin vastustajan pelaajat jonossa kuin ison maailman malliin. Meillä oli tosi iso joukkue, ja pelaajat vaihtuivat melkoisesti varsinkin toisella puoliajalla. Peliaika oli 90 minuuttia ja luulin itekin joutuvani pelaan elämäni ensimmäisen ysikymppisen kenttäpelaajana, mutta onneksi meillä olikin pelaajia vaikka muille jakaa. Pelasin avauksessa vasenta laitaa ja kärkeä, mutta 30 minuutin jälkeen päätin, että nyt on aika antaa muillekin jätkille vähän peliaikaa. (oma kuntoni ei tietenkään ollut osallisena tässä asiassa!) Oli ihan hauska pelata, vaikka toisella puoliajalla yhessä vaiheessa taisi meistä vaihtareista olla kentällä vain yksi pelaaja - muuten kenttä koostui afrikkalaisista opiskelijoista. Ei mennyt siis ihan niin kuin alunperin oltiin aateltu, mutta voitettiin peli ja edettiin finaalin, jossa voitettiin kuulemma lopulta koko turnaus. Kuulemma, koska vaihtareista jaksoi vaivautua seuraavan päivän peliin enää yksi pelaaja, koska tiedossa olisi kuitenkin ollut vain penkkikomennus, kun vastustajakin oli sillä kertaa vielä selkeästi välierävastustajaa kovempi. Mutta hyvä "me"!

Seuraava viikonloppu ja sitä seuraava eli viime viikonloppu koostui erilaisista "festareista". Kolme näistä oli perinteisiä heimojen juhlallisuuksia, johon lähdimme aamulla aikaisin yhdessä meidän etnomusikologiakurssilaisten ja opettajan kanssa. Näihin ei siis ihan kuka vain päässyt, vaan meidän opettajan piti järkkäillä meidän pääsyt sinne ja kysyä heimojen päälliköiltä, että me päästään seuraileen heidän ohjelmanumeroitaan. Mukana riennoissa oli mm. Botswanan Kiinan suurlähettilästä ja Botswanalainen ministeri. Ensimmäinen juhla oli ihan jees, kun päästiin hyville paikoille näkemään tapahtumia ja seuraileen heimojen perinteitä, mutta täytyy sanoa, että loppua kohti alkoi puuduttamaan ja aika pahasti... Ei siinä, kaikkia tanssi- ja lauluesityksiä oli hieno seurata, mikä kuului lähinnä meidän tarkkailtavien asioiden listalle. Mutta, ja iso mutta onkin! Päivään kuului lukemattomia ja lukemattomia ja lukemattomia puheita ja kaikki nämä luonnollisesti setswanaksi. Siinä sitten vain istui tajuamatta mistään yhtään mitään. Ja juhlat olivat semmosia kahdeksan tunnin mittasia niin kyllähän varsinkin viimesissä juhlissa, jossa ei edes nähnyt tai oikein kuullutkaan mitään, alkoi väkisin jo odottaan vähän kotiin lähtöä. Ruoaksi oli myös aina sitä samaa paikallista tavaraa, jota en vieläkään voi sanoa ehkä makunystyröitteni miellyttäjäksi, mutta tästä aiheesta nyt en voi tietenkään valittaa. Paikallinen ruoka on paikallisten herkkua, mitä pitää kunnioittaa, eikä sen tietenkään tarvitse aina maistua ulkomaalaisille. No, kurssin seuraavat kyläkäynnit on varmasti hauskempia, kun päästään seuraan ilmeisesti pelkkiä tanssi- ja lauluesityksiä ja päästään haastatteleen kyläläisiä heidän musiikiperinteistään.

Oli melko absuria nähdä aasialainen tanssi Afrikassa!

Köydenvetoa Botswanalaisen kylän tapaan

Käytiinpä yhtenä viikonloppuna myös ihan oikeilla festareilla. Aluksi paikalla ei ollut oikeesti juuri ketään, niin kuin kuvasta näätte. Olin jo ihan varma, että no tässäpä on ainakin yks rimanalitus tältä matkalta, niin kuin blogini kuvauksessa lukee. Festarit maksoivat kuitenkin jonkin verran ja aluekaan ei sijaitsenut ihan Gaboronen vieressä. Ensimmäinen esiintyjä, jonka näimme oli tyyppi, joka laulo yksin lavalla taustanauhan säestyksellä. Karaokea siis oikeastaan, vaikka tyyppi ihan hyvin vetikin ei siinä mitään. Onneksi kuitenkin näimme sitten lopulta muutaman ihan oikean bändinkin ja ja varsinkin pari niistä bändeistä oli todella hyviä! Yksi soitti semmosta soul/funk -vaikutteista musaa ja toinen reggaevivahteista kamaa ja että oli kyllä hyvä meininki! Loppuillasta paikalle saapui vähän enemmän porukkaakin ja tanssimme ja fiilistelimme kaikki sydämiemme kyllyydestä ja hauskaa oli! Yksi hauskimmista illoista täällä ehdottomasti tähän mennessä!

Tältä näytti festareiden alkupuolella! Hyvä ilta selkeästi tulossa!

Tunnelmat, kun saavuimme festaripaikkaan

The Metrophones

Chikenbus (kyllä, chiken, ei chicken)

Löysin kaverinkin!

Käytiin Nicon kans tsekkaamassa yks perjantai myös Gaboronen oma pieni Game Reserve, jossa näkee siis eläimiä. Paikasta ei ollut mitään tietoa etukäteen, koska tietoa ei löytynyt oikeastaan mistään. Sinne saapuessa olikin kiva yllätys, kun kuultiin, että ohjattuja ajeluita ei alueella ole eikä sinne päässyt myöskään kävelemään. Oliko tämä sitten tässä? Gaborone Game Reserven uljaat portit eivät aukeakaan meille? Perjantaipäivä on pilalla? Eläimet jäävät ilman hulluja turistituijottajia? Kameran muistikortti ei täytykään lukuisista samankaltaisista kuvista? Ei hätää! Aina on herra nimeltä Molf, meidän luottotaksikuskimme! Saimme sovittua hänen kanssaan hinnan, jolla hän oli kuskannut meidät siis ensin Game Reservelle ja kuskaa sieltä pois samoin kuin ajaa ympäri aluetta meidän kanssaan. Koska hinta oli hyvinkin kohtuullinen, lähdimme katselemaan eläimiä siis taksilla. Eipä olisi uskonut tämmöistäkään päivää koskaan näkevän, ja varsinkin alussa tilanne tuntui erittäin huvittavalta, kun bongasi eläimiä taksin ikkunoista. Mutta mikäpä siinä, saimme pysähtyä kun halusimme, ja kävimmepä vähän jalkaisinkin jahtaamassa seeproja. Apinat kuuluivat tämän paikan lemppareihini, tyypit ottivat vaan lepoa ihan meidän vieressä ja keskellä tietä ja koko ajan heitä tuntui kutittavan joka paikasta.

Game Drive -kulkuvälineemme

Ilkeän näköinen kaveri!

Kokenut eläinten bongaaja asiallisella linjalla

Näin ekaa kertaa seeprankin

Hauska eläin myös tuo strutsi

Tällä viikolla tuli muuten testattua myös paikallinen parturi. Parturi oli vähän erilainen suomalaiseen vastaavaan verrattuna, mutta ihan toimiva paikka kyllä oli. Saksia ei juuri paikassa ei käytetty (ehkä ihan nopeesti loppuvaiheessa etuhiuksien kans), muuten operaatio hoidettiin miehekkäästi konetta käyttäen. Hintaa oli huimat reilu 5,5€ ja siihen kuului myös hiusten pesu ja asiaankuuluvat lakat ja kaikenmaailman sekotukset ja sörsselit (te naiset enemmän näistä tiedätte niin jätän asian tähän). Huomenna lähetään aikasin kohti Botswanan suurinta kylää Serowea ja siellä mennään Khama Rhino Sanctuaryyn ihmetteleen sarvikuonoja ja vähän muitakin eläimiä. Lauantaina ois sit tarkotus lähteä kohti Botswanan toisiks suurinta kaupunkia eli Francistownia ja tsekkaan toivottavasti vähän urbaania meininkiä. Vielä ei oo hajua Serowe-Francistown busseista tai ainakaan et millon ne lähtee mut eiköhän me tästäkin reissu saada aikaan!